Kysymyksiä ja vastauksia

24. Biopolttoaineiden kestävyydestä käydään paljon keskustelua. Mitkä ovat ajankohtaisia seikkoja tässä asiassa etanolin osalta nyt ja tulevina vuosina?

Biopolttoaineiden käytön lisäämisessä on mahdollisuus hyödyntää sekä maailmanmarkkinoilla että kotimaassa tuotettuja biopolttoaineita. Biopolttoaineet voidaan laskea mukaan biovelvoitteisiin vain, jos ne täyttävät EU:ssa asetetut tiukat kestävyyskriteerit ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteet.

Pääsääntönä on, ettei biopolttoainetta saa valmistaa raaka-aineesta, joka on saatu luonnoltaan monimuotoiselta alueelta (suojelualueet, aarniometsät, jne.) tai maasta, johon on sitoutunut paljon hiiltä (suot, kosteikot, tietyn tyyppiset metsät). Lisäksi biopolttoaineiden käytöllä on saatava aikaan tietyn suuruinen kasvihuonekaasupäästöjen vähenemä. Vähimmäisvaatimus on, että biopolttoaineilla saadaan aikaan vähintään 50 %:n suuruinen päästövähenemä verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin.

EU-lainsäädännöllä rajoitetaan perinteisten, niin kutsuttujen ensimmäisen sukupolven biopolttoaineiden käyttöä, koska niiden raaka-aineet kilpailevat ruoantuotannon kanssa. EU:ssa tavoitteena onkin lisätä jäte- ja tähdepohjaisten sekä muiden ruokaketjun ulkopuolisten raaka-aineiden käyttöä biopolttoainetuotannossa.

EU-lainsäädännöllä ei ole vaikutusta E10-bensiinin jakeluun tai markkinoilla olemiseen niin kauan kuin huolehditaan siitä, että E10-bensiinin maksimissaan 10 tilavuusprosentin etanoliosuus on tuotettu kestävyyskriteereitä noudattaen ja kestävyyskriteerit täyttävistä raaka-aineista.

Uusiutuvan energian direktiivissä on laskettu päästövähenemät ja elinkaarenaikaiset päästöt tyypillisimmille biopolttoaineille. Esimerkiksi brasilialaisella sokeriruokoetanolilla saadaan aikaan noin 50 %:n päästövähenemä fossiiliseen bensiiniin verrattuna, kun huomioidaan raaka-aineen viljelyn ja tuotannon, jalostuksen sekä kuljetuksen ja jakelun aiheuttamat päästöt tuotantoketjussa. Kotimaisen jäte- ja tähderaaka-aineista valmistetun etanolin päästövähenemä fossiiliseen bensiiniin verrattuna laskettuna niin kutsutuista elinkaarenaikaisista päästöistä on jopa 80-90 %.

Kotimaisen biopolttoainetuotannon lisääminen parantaa myös Suomen energiaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta ja vähentää riippuvuutta fossiilista polttoaineista.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä